Koiratanssi
KOIRATANSSI
Koiratanssissa koirakko esittää musiikkiin sopivan 1,5-4 minuutin ohjelmakokonaisuuden. Arvostelussa otetaan huomioon ohjelman sisältö, taiteellinen vaikutelma, esiintyminen ja koiran huomioon ottaminen. Tavoite on, että positiivisen yhteistyön siivittämänä niin koira, ohjaaja kuin ohjelmakin sopivat musiikin teemaan. Ohjelmassa saa käyttää apuna erilaista rekvisiittaa ja pukeutuminen teeman mukaisesti onkin tyypillistä.
Parasta lajissa on, että ohjelman saa suunnitella jokainen itse, omia ja koiransa vahvuuksia hyödyntäen, mitään pakollisia temppuja ei ole. Samoin musiikin saa valita vapaasti, omaan ohjelmaan kannattaa valita mieluinen musiikki, koska valitsemaansa kappaletta pääsee kuuntelemaan todella paljon. Musiikin valinnassa kannattaa mieluisuuden lisäksi huomioida oma ja koiran liikkuminen, millainen musiikki sopii juuri teille.
Koiratanssissa on kaksi alalajia heelwork to music eli tuttavallisellimmin HTM ja Freestyle. HTM on nimensä mukaisesti seuraamista musiikin tahtiin eri suuntiin ja eri rytmein. Eri seuraamispositioita on yhteensä kymmenen. Freestyle on vapaaohjelma, jonka ohjaaja saa suunnitella täysin vapaasti. Suoritettujen temppujen täytyy kuitenkin olla koiralle turvallisia. Varsinkin aluksi kannattaa keskittyä omalle koiralle mieluisten temppujen tekemiseen, muuten vain mielikuvitus on lajissa rajana. Tyypillisiä freestylessä nähtäviä temppuja ovat erilaiset hypyt, pyörimiset, pujottelut, peruutukset ja tassutemput. Ylemmissä luokissa nähdään enenevässä määrin myös niin kutsuttuja kaukotemppuja, jotka tehdään etäämpänä ohjaajasta.
Koiratanssi on jokaiselle koiralle sopiva harrastus, koska laji sallii harrastamisen omista lähtökohdista käsin. Lajissa hyvin menestynyt kisaaja on osuvasti sanonut, mitä et voi piilottaa, korosta. Se kuvaa koiratanssia parhaimmillaan, siinä saa jokainen tuoda esiin omat vahvuutensa. Erilaisten temppujen opettaminen myös parantaa ohjaajan ja koiran välistä suhdetta ja opettaa koiraan oppimaan oppimaan, näin se on erinomainen harrastus jokaiselle koiralle, myös ilman kilpailullisia tavoitteita.
Motivaatiossa voi treenata koiratanssia valmennusryhmässä olit sitten aloittamassa lajia ensikertalaisena tai kisaamassa ylimmissä kilpailuluokissa.
KOIRATANSSIN VIIKKOVALMENNUS
Koiratanssin viikkovalmennus on tarkoitettu koirakoille, jotka haluavat harrastaa säännöllisesti ja tavoitteellisesti koiratanssia ohjatusti.
Viikkovalmennuksessa on eritasoisia ryhmiä: valmennukseen voivat tulla niin lajia aloittelevat kuin ylimmissä luokissa kisaavat koirakot.
Valmennusryhmässä on 4 koirakkoa / 55 min.
Valmennusryhmän hinta on 88€/kk.
Lisätietoa valmentajilta tai sähköpostilla valmennukset@koiravalmennusmotivaatio.fi
HAE VIIKKOVALMENNUKSEENKoiravalmennus Motivaation koiratanssivalmentaja on:
Päivikki Partinen